Uusi Normaali 

 

Mihin lukuvuosi päättyy, siitä uusi blogi alkaa. Tervetuloa!

Lukuvuonna 2019-2020 LUKU-verkoston jäsenille tarjottiin runsaasti koulutusta. Painopiste oli lukion uusi opetussuunnitelma. Kevättalvella painopiste käännettiin etäoppimiseen ja -opettamiseen.

LUKU-verkosto ehti toteuttaa Ideapäivän livenä, kun viime lokakuussa 110 opettajaa ja rehtoria kokoontui Vihdin lukioon. Opetusneuvos Petri Lehikoinen esitteli lukion uutta opetussuunnitelmaa ja Kuntaliiton erityisasiantuntija Kyösti Värri havahdutti yleisöä pohtimaan lukioiden tulevaisuutta maassamuuton kourimassa Suomessa. Tämän jälkeen kuljettiin kahvipöydän kautta pienryhmiin tutustumaan Lohjan yhteislyseon lukion tiimijaksoon. Tiimijakso oli vasta päättynyt, ja tiimiopettajat jakoivat tuoreita kokemuksiaan. Kun kullakin oli yleisönä toistakymmentä eri aineiden opettajaa eri kokoisista lukioista, keskustelu porisi ja näkökulmia tiimijakson onnistumisiin ja haasteisiin löydettiin viljalti.  

Kevään 2020 Ideapäivä peruttiin, sillä suunnitteluvaiheessa poikkeustila oli alkamaisillaan. Poikkeustilasta kuitenkin seulottiin saatavilla olevat mahdollisuudet. LUKU-verkoston koordinaattori, oppimisympäristöasiantuntija Misha Lindvall suunnitteli tuhdin setin webinaareja etäoppimisesta ja -opettamisesta. Tarve LUKU-verkoston koulutustarjonnalle on ilmeinen, sillä jokaiseen webinaariin osallistui tai tallenteen tilasi keskimäärin 50 opettajaa. Webinaarien tehokkuus perustui paitsi osaaviin kouluttajiin myös vuorovaikutteisuuteen ja tarvelähtöisyyteen: kysymyksille ja vastauksille varattiin aidosti tarpeeksi aikaa. 

Uusi normaali on LUKU-verkoston kevään viimeisen, toukokuussa pidetyn webinaarin nimi. Siinä Misha Lindvall esitteli käsitettä laajennettu luokkahuone ja kertoi älykkäästä tilanhallinnasta. Keskustelua osallistujien kanssa käytiin myös tavoista tukea opiskelijaa. Ensi elokuussa näemme, poikkeaako uusi normaali kevään 2020 normaalista. Mutta sitä ennen kaunista ja turvallista kesää!

Micaela Morero
LUKU-verkoston koordinaattori